Opimme teoriassa miten perinteisesti tällaiseen puutarhaan on sijoiteltu mm. kukat, yrtit, ruokakasvit, pensaat ja puut. Piirsimme narujen avulla maahan ympyrän sekä omat lohkot edellämainituille kasveille. Pääsimme myös käytännössä istuttamaan ensimmäiset kasvit puutarhaan. Opettelimme myös tekemään kolmijalkoja, joihin voi puutarhassa ripustaa esimerkiksi amppeleita. Puutarhaa tehdessä ihmettelimme maaperän monimuotoista elämää. Erilaisia hämmästyttäviä ötököitä oli todella monenlaisia. Lopuksi teimme piirin puutarhan ympärille ja lupasimme juhlallisesti ötököille, että puutarhassamme ne ovat turvassa emmekä tule turhaan kääntämään maata ja häiritsemään niiden kotirauhaa.